3. heinäkuuta 2011

Briossi - eliittiä kohtuuhintaan

Ella täällä moi,

Äiti oli lähtenyt jo aikaisin keskiviikko aamuna (29.6.) katsastamaan keskustan ale-tarjontaa. Lounasaikaan hän kutsui minut kahviseurakseen. Vaihdoin nopeasti pyjaman johonkin vähän sivistyneempään ja hyppäsin kymppiin. Edelleenkin jatkuvat kesä-helteet olivat juuri alkaneet ja koko ratikka hikoili. Tapasin äidin Stockan edessä heti kun hän oli saanut uskomattoman löytönsä maksettua.

Päätimme ottaa suunnaksi konditoria Briossin Kalevankatu 9:ssä. Äiti oli kehottanut minua jo aikaisemmin katsastamaan tämän paikan, koska keskustelupalstoilla oli haukuttu sen palvelua epäystävälliseksi. Olimme siis varuillamme. Jalkakäytävällä oleva pieni terassi oli aivan täynnä. Sisällä valkoisilla pöytäliinoilla päällystetyissä pöydissä oli kuitenkin vielä tilaa. Asetuimme jonoon. Pitkän pohdinnan jälkeen minä päädyin feta-salaattiin (7,80e). Se sisälsi myös tuoreen, paikan päällä leivotun leivän ja kahvin tai teen. Äiti otti kahvin (2,50e) ja parillaleivän mozzarellalla ja tomaatilla (5,30e). Palvelu tiskillä ei ollut töykeää, mutta vanhaa kunnioittavan, tasokkaan kahvilan olisi olettanut jopa vähän ampuvan yli. Teitittelystä ja olkaa hyvä -sanoista ei ollut hajuakaan, hymystä puhumattakaan.


Kaikki naisia.

Äiti sai lounaansa heti tarjottimelle ja teimme itsellemme tilaa terasille. Kunhan vain keräsi likaisia astioita kasaan, niin pöytiä vapautui kummasti. Istuskelimme aikamme ja ihastelimme säätä sekä ohikulkevia lounastaukolaisia. Monet poikkesivat Briossiin hakemaan take away -lounaan. Kun äiti oli jo melkein syönyt leipänsä, kävin sisällä kuikuilemassa josko salaattini pian saapuisi. Ei merkkiäkään. Lopulta tarjoilija toi sen kuitenkin pöytäämme. Salaatti oli hintansa veroinen. Ei gourmet, mutta maukas. Fetan ja salaatin lisäksi kulhostani löytyi montaa muuta sorttia: herneitä, maissia, porkkanaraastetta, jalopenoa, kananmunaa. Ciabattani sen sijaan lähenteli gourmeta! Äidinkin leipä oli kuulemma erittäin herkullinen. Paikan päällä leivottua on vaikea voittaa. Kuumuuden takia jätin teeni kokonaan hakematta.

Liian usein leipä raapii kitalaen auki, mutta ei Briossissa.

Salaatin värikkyys ei haitannut minua.

Yhteenvetona voin hyvinkin kuvitella palaavani Briossiin. Se on ihan keskustassa, mutta kuitenkin rauhassa. Hintataso on muiden kahvioiden luokkaa. Suklaakakku oli reilu viisi euroa, mutta salaattia saa harvasta paikasta seitsemällä eurolla. En sanoisi valkoisten pöytäliinojen kuuluvan paikan imagoon. Arvostan kuitenkin ihanaa perinteitä kunnioittavaa tunnelmaa. Sitä kun ei saa kuin ajan myötä.

Pian jatkoimme takaisin alennusmyynteihin. Sain onneksi pidettyä lompakkoni nepparin kiinni loppuun asti.

P.S. Lennot Tukholmaan on varattu! En malta odottaa sen kaupungin tunnelmaa ja tietysti kahviloita. Jos jollain on mielessä joku käymisen arvoinen paikka niin kerroppa ihmeessä!

3 kommenttia:

  1. Oi, Tukholma on kiva! Ja siellä on myös kivoja kahviloita, ainakin Södermalmilla löytyi muutama mukava yllätys kun viimeks siellä käytiin. En kyllä valitettavasti muista tarkemmin paikkoja, mutta etköhän sä törmää mukaviin matkan varrella. ;)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, pääset sinne Tukholmaan!
    Nää sun viimeisimmät kirjoitukset on ollu muuten tosi kivoja :)

    Ps. Meiän pitää mennä taas kahvittelee! Saan palkan 15. päivä, nii sen jälkeen viimeistään. Mul olis parikin hyvää paikkaa mielessä :>

    VastaaPoista
  3. Ihania kommentteja täällä!
    Mirjami, varmasti en voi olla Tukholmassa törmäämättä ihaniin kahviloihin. Ja Elina pian taas kahvitellaan yhdessä. Terveisiä teille molemmille :) T.Ella

    VastaaPoista