USA - miltä kahvi siellä maistuu

Ella täällä moi,

Sofia onkin hetken yksin pitänyt teitä mukana kahviloiden maailmassa. Sillä aikaa mä otin pienen katsauksen USAn kahvikulttuuriin. Tässä kertomus siitä, miltä se mun ja matkaseurueeni mielestä näytti.

Jenkkilässä sana Café harvemmin tarkoittaa oikeasti kahvilaa sen eurooppalaisessa ja suomalaisessa merkityksessä. Cafésta saa yleensä ihan kunnon À la carte -listan käteensä ja sieltä sitten valitsee ruoka-ateriansa. Listalla on tottakai myös jälkiruokia eikä kukaan estä valitsemasta vaan niistä, jolloin lopputuloksenahan on vähän kuin kahvilakäynti.

Matkatessamme autolla läpi Arizonan pysähdyimme kuuluisan Route 66 varrella olevaan Seligman-kylään. Paikka oli siitä erityinen, että se on alottanut koko Route 66 huuman. Kylässä oli tasan kaksi vaihtoehtoa, missä syödä. Makean nälkäisinä valitsimme sen, jossa oli paremaan näköinen jälkiruokahylly. Roadkill Cafén piirakat (pie) osottaautuivat juurikin sellaisiksi kun amerikkalaiset piirakat voi kuvitella. Nirsoilu siis sikseen. Täytettä on varmasti riittävästi ja pala yhtä iso kuin lautanen. Verratkaa Suomen nirsoilupaloihin, joiden hintakin on hyvällä tuurilla tuplat. Minä otin kookos-, äiti kirsikka- ja isi omenapiirakan ($3,89/kpl). Kaikki olivat tyytyväisiä, paitsi isi olisi kaivannut tietysti vähän vanilijakastiketta. Se ei kuitenkaan ehkä ole siellä päin tapana. Pikkupiirakalleni otin kyytipojaksi vielä mansikkapirtelön ja veljeni suklaapirtelön ($3,49). Ne nyt maistuivat...pirtelöiltä. Kokonaisuudessaan kahvila-ateriani olisi vienyt isommankin nälän. (Dollarin kurssi on tällä hetkellä n. 30% euroa halvempi.)

Lähestulkoon keskellä erämaata.

Uskon niiden olleen paikan päällä tehtyjä.

Okei, ei ehkä näytä niin isolta, mutta oikeesti oli!

Hyvin usein ''kahvila'' oli myös aamuisin aamupalapaikka/leipomo ja muuttui lounasaikaan lounaspaikaksi ja päivällisellä sai päivällistä. Samaan viittasi useat Delit. Ennen kuin oppii tunnistamaan mihin sitä oikeasti haluaa mennä, voi oikean paikan löytäminen tuottaa päänvaivaa.

Paikka, joka meistä eniten muistutti kahvilasta, johon olemme tottuneet oli ehdottomasti hyvin eurooppalaistunut Starbucks, josta harva varmaan EI ole kuullut. Starbucks löytyy ihan joka nurkan takaa. Hinta ja laatu on tuttu, eikä Amerikan ärsyttävistä tippi + tax  -kulttuurista tarvitse välittää. Mun lemppariksi jo viime jenkkimatkalla nousi Frapuccino, johon en ole Suomessa kahviloissa törmännyt. Ootteko te? Kertokaa heti mistä sitä saa! Kumma sinänsä, koska se on ollut maailmalla jo reilun vuoden. Se on siis kahvia jäähileillä. Yksinkertaista, mutta todella hyvää. Hinta on koosta riippuen $3-5. Eri makuina on mm. mocca, caramel ja uusi kookos. Päälle saa aina halutessaan kermavaahtoa, tietysti. Myös soijamaitomahdollisuus on! Frapuccinoa myy myös useat muut ketjut, esim. mäkkäri, eilaisilla nimiväännöksillä. Mutta se on siis mun suosikki. Starbucksista saa vaikka mitä kahveja ja vitriinistä löytyy myös pieni valikoima muffineita ja leipiä sekä salaatteja.

Starbucksilla on aika hyviä oheistuotteita, vaikka tuliaisiksi.

Uusi Mocha Coconut ei ollu mun lemppari makuvaihtoehto.

Palvelun laatu riippui hyvin paljon siitä missä osavaltiossa oltiin. Mitä etelämpänä käytiin, sitä sosiaalisempia myyjät yleensä olivat. New Yorkissa taas meininki oli välillä aika väsynyttä. Poikkeuksia tietysti aina löytyi. Mieleenpainuvin oli Las Vegasin Hard Rock Cafén kimittävä tyttö, joka ampui ystävällisyytensä naurettavuuden tasolle. Häntä imitoidessa on saanut jälkeenpäin hyvät naurut.

Arviomme oli, että Jenkeissä ulkona syöminen on paljon yleisempää kuin Suomessa. Varsinkin ruoan ravintolasta mukaan ottaminen. 2000-luvun hitti, joka ei varmasti ole poistumassa, on myös kahvin mukaan ottaminen. Joka toinen vastaantulija kantaa kädessään pahvista kahvikuppia, jossa useimmiten lukee Starbucks. Tuntui jopa, ettei sitä kuppia tilata pelkästään kahvin tarpeen vuoksia, vaan se on enemmänkin imago kysymys.

Café to go.

Näin voisin lyhykäisyydessään kuitata tähänastisen kahvila-kokemukseni rapakon toiselta puolelta. Ja onhan tämä vain pintaraapaisu sivuuttaen cup caket sun muut (ne on muuten kuulemma katoamassa).

Sofia rakastui Pariisiin, mutta mua ja Helsinkiä ei tuu kyllä erottamaan mikään.

Haluisin kovasti kuulla teidänkin ulkomaan kahvilakokemuksista.

Jet lag kiittää ja kuittaa.