30. toukokuuta 2012

Carusel - kolkko kokemus

Ella täällä moi,

Onhan siitä jo aikaa, kun Sofian kanssa treffattiin jälleennäkemisen merkeissä taas pääsykoeurakan jälkeen. Taisi olla aurinkoinen tiistai 15.5. Taas kerran käänneltiin ja väänneltiin vaihtoehtoja siitä, mikä olisi hyvä kahvila. Sofia halusi jotain suolaista, koska oli syönyt viimeksi töissä, mutta minun teki mieli super banana split jäätelöannosta. Olimme lopulta ajautuneet kauppatorin tuntumaan, joten päätimme odottaa kolmosta ja mennä Carusel-kahvilaan Kaivopuiston rantaan.

Plussana ihana ymäristö, jossa kahvila sijaitsee.

Missä ruuhka?

Paikka oli tuttu, mutta viime käynnistä oli vierähtänyt tovi. Mikään tarjolla oleva ei heti kolahtanut. Jäätelöannoksia en ainakaan huomannut ja itse asiassa ajatus siitä oli jo sympatiasta vaihtunut suolaiseen. Päädyimme molemmat leipä-vaihtoehtoon. Sofia otti toastin kinkulla ja juustolla (6€) ja minä paahtopaistipatongin (6€). Palvelu tiskillä ei ollut mainitsemisen arvoista. Ikään kuin heillä olisi ollut kova kiire, eikä aikaa asiakkaasta välittämiseen, mutta todellisuudessa näin ei ollut.

Leivät eivät meitä hätkähdyttäneet..

Siirryimme leipinemme hiukan hallimaiseen ruokailu-osioon. Hallimaisuus syntyy siitä, kun pöytiä on liikaa ja intiimiys puuttuu täysin. Tuntuu, että pitäisi huutaa toiselle, jotta ääni kantautuu pöydän toiselle puolelle asti. Leivät olivat mitä olivat. Sofia odotti toastiltaan enemmän ja minä kirosin majoneesin, jota pitää tunkea kaikkialle.

Kolkkoa ja koditonta

Tiedän, että Carusel on hyvinkin arvostettu kahvila ja monet alueen rikkaat (niitähän siellä vain asuu) pitävät kahvilaa kantapaikkanaan. Meihin se ei uponnut. Muitakin vaihtoehtoja lähistöltä toki löytyy. Löydätte juttua Mattolaiturista viime kesältä ja Ursulasta lupaamme kirjoittaa tänä kesänä.

Myös jäätelökioskeja on Kaivarissa useita. Jälkiruoaksi suunnittelimme menevämme viereiselle Helsingin jäätelötehtaalle. Tiesimme, ettei siellä käy kortti, joten kokosimme kaikki käteishilumme yhteen ja ajattelimme ottavamme kaksi palloa yhteen tötteröön (halvempi kuin kaksi erikseen) ja sitten siirtävämme toisen pallon Carusellista ’’lainaamaamme’’ kahvikuppiin. Juonesta innostuneina saavuimme kioskille ja voi kurja...kaksi palloa maksaa 4,80€ ja meillä on vain 4,70€. Uskokaa tai älkää, myyjä ei voinut joustaa 10 senttiä. Keskustaan palattuamme menimme Stockmannin 4. kerroksen kahvilaan Mövenpick-palloille paljon halvemmalla ja saimme varmasti paljon laadukkaampaakin. T.Ella, ei yhtään katkerana.

Mövenpick on täyteläistä ja suussa sulavaa.

2 kommenttia:

  1. "Uskokaa tai älkää, myyjä ei voinut joustaa 10 senttiä". Ihan samanlainen yritys se jäätelökioskikin on kuin vaikkapa viereinen kahvila. Kehtaisitko (tai tulisiko edes mieleen) Carusellilla pyytää 10 sentin alennusta ja sitten ihmetellä kun myyjä ei tähän suostu?

    VastaaPoista
  2. Ymmärrän kyllä, että myyjä vain noudatti hänelle annettuja ohjeita. Tiedän kuitenkin useita kertoja, jolloin myyjä on joustanut noin pienen summan. Varsinkin kun se ei ole asiakkaan vika, että heillä ei käy kortti, eikä pankkiautomaattia ole lähellä. Sillä hetkellä meitä, asiakkaita, tilanne harmitti. Kiitos palautteestasi! T.Ella

    VastaaPoista