18. helmikuuta 2012

Café Cardemumma - blogisynttärit Kalliossa

Sofia täällä heippa hei!

Vuosi sitten ystävänpäivänä kävimme Ellan kanssa Kitch Bar&Caféssa ja kehittelimme ideaa kahvilablogista. Ja nyt, vuosi myöhemmin harrastuksenamme on kahviloissa käynti ja siitä kirjoittaminen. Ystävänpäivää ja blogimme syntymäpäiviä oli siis loogista viettää yhdessä Ellan kanssa. Kuuntelimme teitä, lukijamme, ja suuntasimme Kallioon.

Hyppäsimme siis kolmosen ratikkaan, joka yritti hämätä meitä parhaansa mukaan eri poikkeusreiteillä, mutta löysimme kuin löysimmekin Brahen kentän kulmalle. Siellä vieri vieressä ovat Villipuutarha ja Café Cardemumma. Katsoimme ensin sisään Villipuutarhaan, mutta se oli tupaten täynnä. Onneksi Café Cardemumma oli ihan vieressä ja pääsimme lumisateelta suojaan sinne. Varasimme viimeisen vapaan pöydän ja menimme tilaamaan.

Piirakkatiski

En ollut vielä ehtinyt syödä lämmintä ruokaa, joten kysyin myyjältä apua suolaisten piirakoiden kanssa. Valikoima oli laaja ja makuja löytyi vaikka mitä. Valitsin turvallisen feta-pinaattipiirakka palan, johon sain lisukesalaatin vierelle (5e). Lisäksi otin cardemumakahvin (3,2e). Ella taas halusi jotain makeaa ja päätyi minttusuklaa mudcakeen (3,9e) marjamelballa.

Sofian herkut

Ellan mutakakku

Piirakka oli mielestäni oikein hyvän makuinen, piirakat tehdään selvästi paikan päällä. Olimme liian myöhään liikkeellä saadaksemme lounassalaatin, jonka City-lehti oli juuri valinnut kaupungin parhaaksi. Ellan mutakakku oli iso ja riittoisa. Seassa oli pätkis-paloja antamassa mintun makua. Cardemumakahvini oli hyvä, mutta kardemummaa, jota oli siroteltu päälle oli ehkä kuitenkin liikaa. Olen vain kerran aikaisemmin juonut kardemummakahvia ja se tapahtui myös Kalliossa, Bear Park Caféssa. Karhupuiston kahvi vei tällä kertaa kyllä voiton.

Cardemummassa oli ystävällinen palvelu (laastari löytyi Ellan sormelle!), hyvät tarjoilut, mutta ehkä se ei kuitenkaan edustanut erityisemmin Kalliota, jota olimme lähteneet hakemaan. Yritimme miettiä Ellan kanssa, miksi kahvila ei niin sytyttänyt. Ehkä se oli se kokonaisuus: tietokoneella tehty logo ikkunassa tai se, että olimme päässeet juuri aikaisemmin kurkkaamaan sisään lämminhenkiseen Villipuutarhaan, mutta joutuneet sen sijaan Cardemummaan. Lounassalaatti pitää kuitenkin ehkä tulla vielä maistamaan, jos se on kerran kaupungin paras.



Pian huomasimme melkein kaikkien muiden asiakkaiden lähteneen, eikä uusia asiakkaita enää valunut sisään. Tajusimme, että kahvila menee jo klo 17 kiinni. Jouduimme siis pian syömisen jälkeen lähtemään takaisin lumisateeseen ja Kallion kirjastoon kirjoittamaan blogimme 1-vuotispäivitystä.

4 kommenttia:

  1. Mä oon niin monesti meinannu käydä tuolla, kun se on mun koulumatkan varrella :P. Saaks sieltä take away erikoiskahveja? :)

    VastaaPoista
  2. Voih, aiheutin teille nyt siis pienoisen pettymyksen Kallio-ehdotuksellani :O Ei ollut tarkoitus, jostain syystä uskalsin olettaa että sillä alueella kaikki kahvilat ovat mitä idyllisimpiä, pieniä, kotoisia ja viihtyisiä kuppiloita kuin suoraan Italian maaseudulta missä lampaat laiduntavat ja boheemit taiteilijat vaeltavat reput selässään :) No, ehkä tuo oli poikkeus säännössä ja ilmeisesti oli kuitenkin ihan maittavaa ruokaa? Kuvia katsellessa iski ainakin nälkä :> Njams. Itse olen kokeillut Roberts Coffeen Kardemummakahvia, mikä menetteli, mutten jotenkin kuitenkaan mieltynyt kardemumman vahvaan makuun. P.s. Muistan että eräs Kallion kahvila oli todella suosittu ilmaisutaidon- ja kuvataidelukiolaisten keskuudessa, itse en koskaan tullut käyneeksi. Se on pienen pieni kahvila ympyrätaloa vastapäätä olevan rakennuksen kulmassa, vastakkainen kulma Hesburgerilta, kun lähdetään kävelemään kohti Kallion kirkkoa. Jäi vaivaamaan olisiko ollut vierailun arvoinen paikka, vai oliko ihan yliarvostettu :D Testatkaahan, mikäli innostutte!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Kyllä mielestäni joku kävi hakemassa kahvilasta take away kahvin, joten eiköhän niitä saa mukaan! Käy ehdottomasti katsastamassa!

    Maria: Ei kahvilakäyntimme ollut pettymys, veikkaan että meillä oli vain samanlaiset odotukset Kalliosta kuin sinullakin. Mutta ei se mitään, jatkamme etsimistä! Hmm... en ainakaan heti hahmota mistä kahvilasta puhut Kalliossa. Siis jossain sielläpäin oli joskus Café Java, mutta en uskalla nyt sanoa, tarkoitatko sitä. Eikä sitäkään taida enää olla. Pitää joskus mennä sinne päin pyörimään! :D

    Sofia

    VastaaPoista
  4. Moikka, no hyvä ettei ollut ihan täysfloppi :) Kriittisyys on aina hyvästä, ja täydellisyys aika varovainen käsite. Ei sovi ihan helposti antaa täysiä pisteitä millekään kuppilalle =) Tarkoitan kahvilaa Cafe Javasta vielä 100m kohti Kallion kirkolle vievää mäkeä, kahvila on ihan siis siinä kulmassa mistä ratikka(3B) kääntyy ylämäkeen. Taitaa vstakkaisessa kulmassa olla pikkuinen ruokakauppakin. Kahvilan pääsisäänkäynti taitaa olla siellä toisella puolella, pikkukadulla joka johtaa suoraan Hakaniemen hallille.Nyt ei voi olla löytymättä! =)

    VastaaPoista