30. tammikuuta 2012

Fuel - raikas uutuus Kluuvin yläkerrassa

Sofia täällä heissan!

Viime viikonloppuna sain Erika-serkun Jyväskylästä tänne Helsinkiin seurakseni ja ohjelmassa oli tietenkin uuden kahvilan etsiminen ja testaaminen. Lauantaina kiersimme kaupoilla, söimme hyvässä kiinalaisessa ravintolassa ja nautimme auringon paisteesta. Kävelimme mm. Ellan mainistseman Kaukon ohi, näimme vaikka kuinka monta Niinistö Caféta, mutta päädyimme lopulta Kluuvin kauppakeskuksen yläkerrassa sijaitsevaan Fuel Smoothie Bar & Caféhen. Olemme Annamarin ja Piian kanssa käyttäneet hyvin paljon sekä aikaa että rahaa Fratellossa, joka on ehdottomasti yksi lempikahviloitani tällä hetkellä. Kluuvi on siis tullut hyvinkin tutuksi, mutta yläkerrassa olen kokeillut vain Belgeä ja Hanko Sushia.

Moderni kahvila

Koko Kluuvin yläkerta on mielestäni ihanan moderni ja valkoinen. Fuel on uuden kiiltävä kahvila, joka on sisustettu mukavilla Skannon kalusteilla. Tiskille tullessamme innostuin, pääsisin ensimmäistä kertaa maistamaan Frozen Yogurtia, jota Ella ja Piia ovat molemmat hehkuttaneet innoissaan. Amerikasta tuttu herkku on rantautumassa Suomeen, ensin se tuli ainakin Kippoon ja nyt myös siis Fueliin. Valintani oli siis selvä: Frozen Yogurt kahdella täytteellä (4,9e). Täytteeksi otin mansikkasosetta ja pakastevadelmia (jotka oli kuulemma Virosta, joka oli tarpeeksi lähellä Suomea minulle). Erika otti teetä (2,5e), mauksi hän valitsi luomu Earlin.

FroYo

Erikan tee

Otimme nurkkapöydän ja pääsimme maistelemaan valintojamme. Maistoin siis ensimmäistä kertaa Frozen Yogurtia. Pidin mausta todella paljon! Se oli juuri mitä tarvitsin siinä tilanteessa, koska mahani oli ihan täysi kiinalaisesta ruuasta. Maku oli raikas ja koko oli juuri sopiva. Erikan teekin oli hyvä, maussa oli jotain lisäpiristystä, eikä se ollut pelkkää perusteetä.

Valkoinen kalustus

Pidimme kahvilan tunnelmasta ja aika kului nopeasti tarkkaillessamme muita asiakkaita ja ihaillessamme kahvilan huonekaluja. Ainut miinus ehkä siitä, että vaikka kahvilassa oli lauantaina kolme ihmistä töissä, ei pöytiä oltu pyyhitty ja astioita oli pöydissä. Jotta kahvila pysyy puhtaan valkoisena, tarvitaan ehkä jatkossa siisteyteen reippaampaa otetta.

Toivottavasti pääsen Fueliin pian uudestaan ja kuulemaan Piian ja Annamarin mielipiteen Fuelin Frozen Yogurtista. Ennustettavissa siis: monta lisätuntia Kluuvissa.

4 kommenttia:

  1. Kiitos uudesta kahvila-arvostelusta :) Tämä ei kolahtanut ihan samalla volyymilla kuin monet aiemmat arvostelut. Jostain syystä tuo kaikkinainen valkoisuus on vähän karmivaa ja tekee ilmapiiristä sairaalamaisen :> Ja ehkä juuri tuo yli-valkoisuus myös korostaa pöydille jääneitä tahroja ja sotkuja, joista mainitsit tekstissä.

    En tiedä, jotenkin itse en ole ihan näin glamour-ihminen ja tuntisin oloni kotoisammaksi värillisessä ympäristössä :) Mutta ehkä tämä olisi kiinnostava poikkeus ja kokeilunarvoinen paikka kuitenkin. Ainakin tuon jääjogurtin perusteella ;) Täytynee laittaa harkittavaksi..

    vink. Kokeilkaa hei joitain pieniä idyllisiä kahviloita Kalliossa! Sieltä voisi tulla vastaan todellisia löytöjä ;)

    VastaaPoista
  2. No mutta hyvä, että on eriäviä mielipiteitä aina välillä niin ei käy tylsäksi!
    Kallion kahvilat ovat jääneet meiltä vielä harmillisen vähälle kokeilulle, täytyy ehdottomasti tehdä enemmän tutkimusretkiä siihenkin suuntaan, kiitos ehdotuksesta!
    -Sofia

    VastaaPoista
  3. Harmikseni minullakin jäi Kallion kaffilat kokeilematta aivan liian suurilta osin, vaikka opiskelin kokonaiset kolme vuotta ko.kaupunginosan lukiossa :O Korjaan tämän synnin teidän avullanne,jos teette tutkimusretkiä Kallioon ;)

    Laitoin teille muuten Blog-Awardin blogissani, joten käykääpäs nappaamassa se sieltä ja toteuttakaa mikäli kiinnostusta riittää =)

    VastaaPoista
  4. Hei Maama!
    Kunnialla otamme vastaan Blog-Award palkinnon. Kiitos, se tuli täytenä yllätyksenä :) Saatammepa paneutua siihen ystävänpäivänä samalla kun vietämme blogimme vuosijuhlaa. Olisi muuten hyvä idea tehdä juhlapäivitys jostakin kallion kahvilasta kun lukijat ovat nyt sitä toivoneet! Uusi päivityksiä tulossa vielä tänään eli olkaahan kuulolla. T.Ella

    VastaaPoista