21. kesäkuuta 2011

Fanny - nälkä ei palaa hetkeen

Ella täällä moi,

On aika jatkaa sarjaamme ''Brunssi tuoreen ylioppilaan kanssa''. Aikaisemmin kerroinkin jo, että koska en päässyt ystävieni juhliin haluan tarjota heille lahjaksi brunssit. Viimeksi olin Carlan ja Annikan kanssa Primulassa ja nyt (19.6.) oli vuorossa Sandra ja Fanny. Fanny on siis kahvila Sinebrychoffin- eli koffinpuistossa.

Olimme sopineet Fannyn brunssi-paikaksemme jo aikaisemmin, mutta samana aamuna minulle tuli vielä epävarma tunne, että jos burunssia ei jostain syystä järjestettäisikään kesällä tai se olisikin vain lauantaisin. Avasin äkkiä koneeni ja temppuilevalla netilläni eksyin Hesarin Oma kaupunki -sivustolle, jossa onnekseni kerrottiin, että brunssi järjestettäisiin tänäkin sunnuntaina. Artikkelin viimeinen lause ''Pöytävarausta suositellaan'' sai hymyni kuitenkin hyytymään. Tähänkö se sitten kaatuisi? Otin puhelimen nopeasti kouraani ja näpyttelin Fannyn numeron. Ystävällinen mies vastasi nopeasti. ''Emme ota vastaan pöytävarauksia. Teidän täytyy tulla paikan päälle katsomaan.'' Vastaus oli toisaalta helputus, mutta nyt täytyisi jännittää vielä vähän kauemmin. En halunnut ihanan aamupäivämme alkavan kiertelemällä brunssipaikasta toiseen.

Vähän kahdentoista jälkeen saavuimme Fannyn ovelle. Tupa oli hyvin täysi, mutta onneksemme meille kahdelle löytyi vielä hajapaikat yhden pariskunnan kanssa samasta pöydästä. Isommalla seurueella olisi varmasti ollut vaikeuksia. Myöskin tällä kertaa tilasin brunssimme kuohuvalla (valitettavasti kirpeän kuivalla), jolloin sen hinnaksi tuli 19 euroa. Ilman cavaa hinta olisi ollut 15 euroa. Ero Primulan brunssiin olisi siis vain pari euroa enemmän.

Terassilla oli lokki-vaara.

Heti lautaset saatuamme kävimme käsiksi tarjoiluihin. Ne oli sijoitettu kolmeen eri pöytään, jonka lisäksi vesi ja mehut olivat vielä omassa pöydässään. Tämä järjestely teki ruoan hakemisesta hiukan sokkeloista. Leivät olivat yhdessä pöydässä. Haluan uskoa focazziamaisen leivän oleen paikan päällä tehtyä. Se oli hyvää! Karjalanpiirakat ja croisantit sen sijaan olivat varmasti valmistuotteita. Pääruokapöytä sijoittui salin keskelle. Tarjolla oli mitä erilaisempia salaatteja nuudeleista pähkinä, meloni, hallumi -salaattiin. Tuoreet hedelmät olivat ihania, mutta siivut olivat vähän nirsoilevan ohuita. Valitettavasti pöydän päätti vielä perinteiset munakokkeli ja pekoni. Olihan niitäkin sitten otettava. Toisaalta sitä toivoisi, että ne voisi joskus jättää tarjoilematta. Viimeinen pöytä oli tietysti jälkiruoille. Sattumalta meidän pöytämme oli lähes kiinni jälkiruokapöydässä. Meidän aikana jälkkäri vaihtui neljästi aina edellisen loputtua ja olihan niitä kaikkia maistettava. Hups. Jälkkäreistä lempparini oli Kakku Gallerian vadelma-suklaakakku. Primulaan verrattuna ruokatarjoilu oli kokonaisuudessaan monipuolisempi ja eksoottisempi mielenkiintoisine salaattiyhdistelmineen.

Tarjoilijat saivat olla koko ajan täydentämässä kippoja.

Tunnelma Fannyssä oli hyvin intiimi väenpaljouden vuoksi. Välillä melua oli vähän liiankin paljon, kun joutui korottamaan ääntään muiden asiakkaiden ja musiikin yli. Naapuripöytäkin on nyt varmaan tietoinen elämämme kiemuroista. Myöhemmin väki kuitenkin väheni. Puoli kahden aikaan paikassa oli jo hyvin tilaa ja nostalgisesta musiikistakin pystyi nauttimaan.

Voisiko seinällä olla Audrey Tatou..

Pari tuntia kuluivat ruokia maistelleen nopeasti ja minun aluksi löysä mekkoni ei lopulta enää ollutkaan yhtään löysä. Tuore ylioppilamme oli ainakin omien sanojensa mukaan tyytyväinen aamiaiseensa ja oli halukas kokeilemaan Fannyä uudestaankin. Minullekin jäi paikasta kokonaisuudessaan positiivinen kuva. Luvassa on tämän jälkeen vielä yksi brunssi-verailu ainakin tältä erää.

Minä hiljenen nyt juhannuksen viettoon. Sama meininki jatkuu taas sen jälkeen!

2 kommenttia:

  1. Moikka Ella ja Fanny! En oikein tiedä miten tämä bloggeri toimii, enkä tunnu löytävän teille mistään maili osotetta. Olisi muutama kysymys teidän blogista, voiko siis jonnekin ottaa yhteyttä?

    VastaaPoista
  2. Hei Ruusiili!
    Meidän sähköpostiosoite on cafesandthecity@hotmail.fi, sinne voi aina laittaa postia! Mukava saada kommentia lukijoilta!
    -Sofia

    VastaaPoista