Alegria – tuhkimotarina

Ella täällä moi,

On Helsinki-päivä (12.6.), mutta olen savonlinnassa. Anteeksi, Savonlinnassa.  Pääsykoe alkaa henkisellä testillä seisottamalla ajallaan tulleita ilmoittautujia vesisateessa. Etuajassa tulleet pääsivät sisälle. Saan kuulla olevani viimeisessä ryhmässä, jonka aika on viiden tunnin kuluttua. Odottaako yliopistolla koko tuo aika, vai tutustua kaupunkiin? Aamupalaa ainakin olisi saatava, joten päätän uhmata sadetta. Ovathan kenkäni jo ihan märät.

Mitä tehdä kun Savonlinnassa näyttää tältä?

Minun tekisi mieli buffet-aamiaista, josta voisin nauttia seuraavat viisi tuntia tai vaikka kauemminkin. Ihan sama. Tähän kaupunkiin en kuitenkaan muuta. Google ei löydä koko kaupungista yhtään aamiaista. Ensimmäinen kahvila, jota se ehdottaa on Alegria. Mutta minähän tiedän sen! Se sijaitsee Puistokadulla, jossa hotellinikin oli. Teen matkaa puolisen tuntia ja kenkäni kastuvat yhä enemmän, jos mahdollista. Kun saavun Alegrian luo, on sen edessä kyltti buffet-aamiaisesta. Kuin tilauksesta.

Reippain (litisevin) askelin avaan kahvilan oven. Se sijaitsee vanhan kansakoulun entisessä luokkahuoneessa. Ihana idea. Ilmoitan saapuneeni aamiaiselle. Kahvilan pitäjä esittelee minulle aamupalan antimet: omenapuuroa, luonnonjogurttia, siemeniä ja hunajaa päälle pantavaksi, itse leivottuja sämpylöitä, juustoa ja vihanneksia leivän päälle, appelsiinimehua ja teetä tai kahvia. Juuri sopivasti kaikkea. Ja hinta vain 6,50€. Hinnat ovat muutenkin kovin alhaiset Helsinkiin verrattuna: Tee 1,40€, Kaakao 2€ ja kakut 3€.

Taustalla maalauksia kahvilasta in action.

Jokaiselle löytyy varmasti mieluisa.

Kokoan annokseni ja pyydän Stressitöntä teetä itse valitsemaan kuppiini. Kuppi on myynnissä. Istahdan valitsemaani ikkunattomaan pöytään. Pöytäkin on myynnissä. Minua varten pöydälle on tuotu tuore Itä-Savon sanomat. Nautin.  En edes muista, että ulkona sataa. Taustalla soi musiikki, joka muistuttaa minua Tuhkimosta. Mutta minähän olen vähän niin kuin Tuhkimo. Niin kärsivänä ja vaatteeni pilalla löysin vihdoin pelastukseni: hyvän, maistuvan aamiaisen. Niin kuin Tuhkimo löysi prinssinsä… Kesken kaiken sisään astuu pahat sisarpuoleni, kaksi kilpailijaani, jotka myös haluavat köksänopeiksi. Otan kulauksen Stressitöntä päivää ja tilanne pysyy rauhallisena. Ehkä Savonlinna onkin ihan kiva paikka.

Savon diapeetikoiden tila puhutti.

Joskus vähemmän on enemmän.

Päätän syömiseni ja astun ulos. Sade jatkuu. Ei! Kyllä kaikki on ihan yhtä kurjasti kuin oli enne aamiaistakin. Paha äitipuoleni, sään valtiatar, ei jätä minua rauhaan.

                                                                                       …..

Pääsykoe on ohi. Jos oikein kovaa juoksen, ehdin vielä aikaisempaan bussiin kuin suunnittelin. Ja minähän juoksen!  Asutettuani Savonlinnaa 17 tuntia tiedän jo oikoreitit kaupungin toiselta laidalta toiselle. Saavun pysäkille jopa kymmen minuuttia etuajassa lörtsy mukanani. Kuski kertoo, että ensi lauantaista lähtien junaradat ovat toiminnassa. ’’Kiitos, mutta en kyllä vähään aikaan ole tulossa takaisin.’’