Huvilan kahvila - et uskoisi olevasi Helsingissä

Ella täällä moi,

Tämä on mielikuvaharjoitus. Laita silmät kiinni ja mieti, mitä tapahtui tasan kuukausi sitten. Silloin oli perjantai 3.2. ja pakkaset olivat kovimmillaan. Ulkona pyrytti. Runebergin päivä olisi ensi viikolla.

Minä ja Hilda olimme ottaneet tehtäväksemme testata Musiikkitalon opiskelijalounaan. Mahtava idea, että voi samalla leikkiä kultturelliä, kun nauttii 2,50-lounasta. Lounasvaihtoehdot olivat ihan tasokkaita. Porokeitto ei tosin ulkonäöllisesti vastannut odotuksia. Soijasuikalepadastani löytyi vain yksi suikale ja Hildan tonnikalapastaa sai ottaa niin vähän, että nälkä tuskin lähti. Onneksi kuukaudessa aika on jo kullannut muistot ja voisin jopa kokeilla lounasta toistamiseen. Pelkkä Musiikkitalo oli jo näkemisen arvoinen sisäpuoleltakin. Katosta roikkuva veistos on oikeasti hieno.

Lounaan jälkeen jälkiruokahammasta alkoi kolottaa. Ilman takia emme halunneet liikkua kovin kauas ja punnitsimme vieressä olevia vaihtoehtojamme. Liiankin lähellä olisi ollut Musiikkitalon oma kahvila, jossa Hilda oli jo kerran aikaisemmin käynyt kääntymässää. Suklaakakkupalanen oli maksanut yli kahdeksan euroa! Halpa lounaamme olisikin ollut enää kaunis muisto. Lisää kritiikkiä kahvilan hinnoista voitte lukea Matti Laitisen blogista. Toinen vaihtoehtomme oli kymmenen metrin päässä oleva Hakasalmen huvilan kahvila, josta Hilda muisti sen ulkopuolella olevan Kahvi 6mk -kyltin. Hintojen täytyisi olla ainakin enemmän inhimilliset. Minun mieleeni tuli Töölöläisen (2/2012) kirjoittama positiivinen juttu huvilan kahvilasta.

Remonttiauto vähän pilaa tunnelmaa.

Ennen tätä vierailua huvila oli minulle täysi mysteeri. Ajaessani siitä ratikalla ohi lähes päivittäin, katseeni on kiinnittynyt vain sen edessä olevaan Helsingin kaupunginmuseon mainostauluun. Muistan vieläkin viime vuoden näyttelyn teeman: Merelle. Ja sama muilla kielillä: Till havs. Out to sea.  Näyttely tuntui kestävän ikuisuuden. Sen sijaan hienot historialliset rakennukset mainoskyltin takana ovat jääneet huomaamatta. Mikä ihmeen Hakasalmen huvila, mietin lukiessani Töölöläistä.

Kun astuu Huvila-aluelle, ei uskoisi olevansa lähes ydinkeskustassa. Mannerheimintien hälinä unohtuu ja siirtyy ajassa parisataa vuotta taaksepäin. Hyvä ettei kuule hevoskärryjen saapuvan. Hakasalmen huvila on edessä siintävä isoin rakennus, joka myös Helsingin kaupunginmuseona tunnetaan. Kahvila on vasemmalla oleva pienempi rakennus. Kun astumme sisään kahvilaan, mummo essu päällä kävelee lähes meitä päin. Oli kuulemma juuri menossa lakaisemaan rappusia, mutta ei nyt sitten voikaan mennä, koska tulimme asiakkaiksi. Kaikki tarjoilu on itse leivottua ja erikoisruokavaliot on otettu hyvin huomioon. Hinnat ovat kohtuulliset, niin kuin olimme odottaneetkin.

Vaikka minkämoista sorttia.

Minun tekee mieli Runebergintorttua (2,50€), koska olen vasta tänä vuonna alkanut pitää niistä. Hilda ottaa porkkanakakkua (4€) ja limua (2,50€). Saamme valita ihan minkä tahansa pöydän tyhjästä kahvilasta. Sisustus vastaa isoäitini kotia. Muistatteko sen Peppi jakson, jossa Peppi menee Tommin ja Annikan äidin teekutsuille, eikä osaa yhtään käyttäytyä? On vähän sellainen olo. Valitsemme mukavimmat penkit ja käymme läpi kaikki ajankohtaisimmat juorut. Runebergintorttu maistuu itsetehdyltä, mikä on hyvä. Hildakin tykkää porkkanakakustaan.

 

Sisustus on sivistyneen vanhanaikainen.

Seuraavien asiakkaiden tullessa kahvilaan alamme olemaan valmiita. Kiitämme kahvilanpitäjää ja poistumme paikalta. En tiedä kenelle suosittelisin kahvilaa... Ehkä tämä olisi hyvä paikka ostaa kotiin viemisiä.