Kesäkuun alussa ilmat lämpenivät pikku hiljaa ja turistit valtasivat Helsingin. Ihan kuin se olisi ollut ollut eilen, kun punaisessa kesämekossani odottelin Neuhausin aukeamista Tuomiokirkon portailla. Lokit lauloivat ja turistit ikuistivat minut kameraansa. Viime viikolla (2.2.) tunnelma oli toinen. Lämpötila oli 30 astetta viileämpi ja olin yksi harvoista ulkona liikkujista. Kaduin, etten ollut laittanut päälleni toppahousuja.
Tarkoitukseni oli mennä kahvila Olsoniin, joka sijaitsee Aleksanterinkatu 18:ssa. Kahvila on osa museota tai itse asiassa se on museo ja myöhemmin luin sen olevan auki vain, kun käynnissä on historiallinen kahvilatapahtuma, jossa tarjoillaan eri vuosisatojen leivonnaisia. Mielenkiintoista. Mutta nyt se oli siis kiinni. Ensi kesänä täytyy olla valppaana.
Koska ulkona pysyi tuskin järjissäni kylmyyden takia, oli minun äkkiä keksittävä varasuunnitelma. Muutaman talon päässä oli Café Engel, jonka kaikki tietävät. Jolla on kallis maine. Ja jonne harva ystäväni menisi. Astuin ovesta sisään, kuljin lyhyen käytävänä päähän ja käännyin takaisin. Tämä kahvila ei ole minua varten, ajattelin. Ovella muistin, mikä ulkona odotti ja palasin tiskin luo. Hintoja ei ollut näkyvillä, vain kyltii ''Pöytiin tarjoilu''. Vielä voisin perääntyä toistamiseen. Varovaisin askelin suuntasin kuitenkin kahvilan nurkkapöytää.
 |
| Yksi Helsingin vanhimmista kivitaloista, kertoo Engelin kotisivu. |
Kalapuikkoviiksinen mies toi minulle lasin vettä ja listan ja jätti minut rauhassa selaamaan sitä. Hetkeä myöhemmin eri tarjoilija tuli ottamaan tilaukseni vastaan. Leikin vaikeaa asiakasta. Kyselin tyyriin kakkuvalikoiman raaka-aineista. Myyjä ei ollut vastauksistaan täysin varma, mutta ei myöskään mennyt tarkistamaan niitä keittiöstä. Ehkä en ollut katu-uskottava. Ei sen niin väliä, en olisi kuitenkaan maksanut kakusta 6,40€. Olin jo ennen tarjoilijan pöytään tuloa päättänyt tilata lohikeiton (8,80€), koska vatsaani kurni. Hinta kakkuihin verrattuna oli vähintäänkin kohtuullinen.
 |
| Lautanen jo puoliksi tyhjä, masu puoliksi täysi. |
Lohikeitto tuli pöytääni nopeasti tumman leivän kera. Voi oli mini-oivariinirasiassa. Olisi toki voinut olla olematta. En pitänyt syömisen kanssa mitään kiirettä. Käytin ympäristön tarkkailuun enemmän aikaa kuin yleensä. Kahvilassa ei ollut juurikaan turisteja, vaikka olisin voinut luulla heidän paenneen kylmyyttä juurikin sinne. Asiakaskunta oli nuorempaa kuin osasin odottaa. Yksi boheemi nuorimies teki ajatustyötä muutama pöytä eteenpäin. Hän oli istunut siinä varmaan jo pidempään. Minun viereisessä pöydässä istui kaksi naista, äiti ja tytär, jolla toisella oli samanlainen mikkihiiri-villapaita kuin minun äidilläni. He olivat tilanneet samppanja keskellä päivää, ja totesivat syyllisinä: ''Onneksi isä ei näe''. Taustalla soi iloinen puheensorina.
 |
| Tilaa riitti arkena neljän jälkeen. |
Olin onnekas saadessani istua ikkunapöydässä, koska minulla oli suora näköyhteys Tuomiokirkon kanssa. Ihan kuin sekin olisi muistellut kesää. Lohikeitto oli erittäin hyvää. Siinä oli jokin jännä sivumaku. En tiedä kuinka mones minua palvellut tarjoilija se oli, mutta hän sai kokilta tiedon, että reseptin salaisena ainesosana olivat hunaja ja valkoviini.
Ensi kerralla tunnen oloni jo paljon tervetulleemmaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti